Wednesday, May 1, 2013

May Day

Vappupäivää vietimme rattoisasti oman perheen kesken, miehelläkin oli vapaapäivä! Aamusta lähdimme "toukomarkkinoille", josta Peipponenkin sai vappupallon :) Haukkasimme markkinoilla syötävää ja teimme muutaman pienen ostoksen. Iltapäivällä oli ihanan lämmin ja aurinko paistoi, ja teimme pitkän kävelyn. Matkalta poimimme tytön kanssa niittykukkia ja muutaman kauniin oksan kotiin.

Saksassahan ei samanlaista vappua vietetä kuin Suomessa, vaikka 1.5. pyhä onkin. Miehen kanssa vietimme eilen 9-vuotispäiväämme, ei tosin sen kummemmin kuin kotosalla hyvän salaatin ja telkun äärellä ;)

Pieniä sisustuspuuhia touhusin myös kotosalla tänään. Sain vaihdettua kivemman pitsin keittiön avohyllyjen reunaan ja ruuvailtua parit naulakot/ koukut sinne tänne..
Eteisestä lähti eilen vihdoin se Ikean Aspelund kaappi uuteen kotiin, nyt on taas tilaa liikkua ja tein jonkun pikku muutoksen eteiseen ja tuulikaappiin. Kuvailen niitä kunnon kameralla toisella kertaa. Nyt pari keväistä kännykkäkuvaa tältä päivältä :)

Kiitos kommenteistanne! Sain tunnustuksenkin tänään, kiitos Nette! Palaan siihen toisella kertaa. Mukavaa loppuviikkoa kaikille tänne kurkistaville!

***

Den 1.5. verbrachten wir unter uns, mein Mann hatte auch frei! Morgens waren wir auf einem Maimarkt, haben bissl was gegessen, paar Kleinigkeiten gekauft jnd meine Tochter hat ein riesen Luftballon bekommen :)
Nachmittags kam die Sonne raus und es war so schön warm, trotz Wind.. Wir waren lang spazieren, haben mit der Kleinen Blumen gepflückt und paar Aste nach Hause gebracht.

Gestern hatten wir mit meinem Schatz unseren 9-Jährigen. Haben aber nichts besonders gefeiert..einfach nen guten Salat beim Fern sehen gegessen ;)

Gestern bekam ich endlich unseren Ikea Schrank vom Flur raus! Jetzt hat man wieder Platz, juhuu! Hab heute dann gleich paar kleinen Änderungen gemacht im Flur, aber dazu mehr, wenn ich erst mal paar bessere Fotos für Euch hab :) Paar andere Kleinigkeiten von meinen To do-Liste konnte heute auch abarbeiten..paar neue Knöpfe und Haken geschraubt, schönere Spitze in Küchenregale getauscht usw.
Nun also ein paar Handyfotos von heute!

Vielen Dank für Eure lieben Kommentaren! Und einen Award bekam ich! Wow! Vielen Dank liebe Nette! Dazu komm ich auch zurück anderes mal :)
Eine schöne Restwoche Euch allen!
















Liisa

5 comments:

  1. Ihana keväinen päivä teillä on ollut. Ja voi minkä kimpun olette saaneet jo luonnon kukkakaupasta, siellähän on jo ihan kesä.

    Täälläkin alkaa pikku hiljaa vihertää :)

    ReplyDelete
  2. Oih mikä ihastuttava blogilöytö! Erican vaaleita unelmia- blogista tupsahdin tänne! Pitääpä liittyä lukijaksi:)

    Mukavaa päivää!
    -Sanna-
    Ruutuoven takaa

    ReplyDelete
  3. Itsekin jäin ihastelemaan kimppua, jonka siellä päin maailmaa voi jo pihalta kerätä.
    Eilen näin vasta ensimmäisen kerran sinivuokkoja eli jännätään näenkö äitienpäivänä valkovuokkoja, kun nytkin tuuli paukuttaa peltejä niin lujaa, että tuntuu myrskyltä :D

    ReplyDelete
  4. Complimenti!Carinissimo il tuo blog e anche la tua bimba!Rosetta

    ReplyDelete
  5. Ihana tuo siun sininen (?) hyllykkö! =)

    ReplyDelete

Danke für Deine Nachricht!
Kiitos viestistäsi!
Thank You for the comment!