Showing posts with label leipomuksia. Show all posts
Showing posts with label leipomuksia. Show all posts

Wednesday, February 25, 2015

Rahkasämpylät

Olen nyt tehnyt näitä jo parikin kertaa...aina pitänyt leipoa kauniisti, eli Ib lauesenin kulhojen ym. kera, jotta saisin teille kauniit kuvat, että näin meillä leivotaan! Hahah, ei meillä oikeasti niin leivota, vaan jauhot on tupperin muovipönikässä ja kulho on yleensä muovia ja kirkkaan punainen.

Mutta leipomukset onnistuu nykyään melkeinpä aina ihan kohtalaisesti. Kolmas kerta toden sanoo, eli tällä, kolmannella kerralla nämä rahkasämpylät onnistuivat tähän mennessä parhaiten, niinpä laitan tämän hiukan muunnellun reseptin, jolla tuli 12 keskikokoista sämpylää.


400g vehnäjauhoja
400g maustamatonta rahkaa
2 pienehköä/ keskikokoista munaa
Noin 2,5 tl leivinjauhetta (jos annospusseissa, niin 1,5 pussillista)
1 tl suolaa
1 tl sokeria

Sekoita kaikki aineet keskenään, leivo sämpylöiksi ja paista 180 asteessa 15-20min. uunin tehosta riippuen. Leivontaan suosittelen käyttämään jauhoisia käsiä, taikina on tosi takertuvaa 😉


Mukavaa viikon jatkoa! Meille tulee tänään ystäviä ruokakylään. Teen miehen eilen illalla tekemästä bolognesesta lasagnea. Illalla sitten vielä Peipposen KOULUN eskarilaisten vanheimpainiltaan...jännittää tavata tytön tuleva ope!

Liisa



Friday, February 20, 2015

Aurinkoa ja harmaita hiuksia

Täällä on saatu viime päivinä nauttia ihanan aurinkoisesta säästä. Yöt ovat kylmiä ja alkuviikosta sainkin skrapailla auton ikkunoita aamuviideltä töihin lähtiessäni. Päivisin sitten ollut sitäkin ihanampaa, tänään auringossa parhaimmillaan lähes 15 astetta plussalla! Hevosia putsatessani ja liikuttaessani ei voinut pitää takkia päällä, niin tuli kuuma!


Harmaita hiuksia mulle on aiheuttanut tällä viikolla vaihteeksi auto... Mutta tuo auto viimeistä kertaa! Nyt tuli mitta nimittäin täyteen ja kävimme keskiviikkona autokaupoilla. Harmittaa vaan ne tuhannet (!!!) eurot, jotka on jo pelkästään viimeisen muutaman kuukauden aikana korjauskuluihin laitettu. Puhumattakaan kaikista korjauksista, mitä tohon on jouduttu viimesen neljän vuoden aikana tekemään.
Mutta ei auta harmitella, mennyt on mennyttä ja toivotaan parempaa tulevaisuutta uuden kärryn kanssa!


Jotenkin mua alkoi jokin aika sitten kyllästyttämään keittiön nurkassa majaillut pieni pöytä, joka sitä ennen ollut meillä myös mm. makkarissa ja olkkarissa. Nyt sitten myin sen ja hain kellarista sen tilalle  tuon vanhan pikku kommuutin, joka on niin painava, etten sitä voi lähettää kovin helposti, jos sen myisin ja sen jalat ovat niin huonossa kunnossa, etten senkään takia olisi sitä kehdannut myydä. Putsasin sen vaan ja tuossa se nyt nököttää ja kiva, kun taas vähän säilytystilaakin siinä. 


Olkkarissakin on jotain pientä "uutta"... Myytyäni sen pienen vanhan lintuhäkin, olin niiiin onnellinen löytäessäni heti seuraavalla viikolla tämän vielä vanhemman ja ränsistyneemmän ihanuuden! Se pääsi aitiopaikalle vanhan vitriinikaapin päälle ja sopii sinne kuin nakutettu. 


Myös olkkarin pikkuikkunalla vähän uutta asetelmaa pitkästä aikaa. Tosin apteekkipullot saivat jäädä paikoilleen. 



On täällä leivottukin! Viime viikolla tein laskiaispullia ja tällä viikolla kokeilin ekaa kertaa rahkasämpylöitä. Ne oli superhelpot tehdä, ilman hiivaa, kohotuksia yms. Ja herkullisia myös 😉
Laskiaispullatkin onnistuivat hyvin ja oli tuhottu päivässä...


Laittelen viimeistään ensi viikolla rahkasämpylöistä reseptin kera oman postauksen!

Huomenna ennen kukon laulua työt kutsuvat, joten nyt hyppään suihkuun!

Ihanaa viikonloppua kaikille!

Liisa

Wednesday, October 30, 2013

Time goes sooo fast!

Siis ihan kamalaa, miten voi olla jo 12 päivää viimeisestä postauksesta!!! Mihin aika oikein häviää??!!
Päivät menee tuunaten, kuvaten, paketoiden, meilaten, pyykäten, siivoten, vieden ja hakien Peipposta tarhaan/ tarhasta... Vähän väliä olen taas joutunut lekurillakin ravaamaan, on juhlittu ystävän pojan ritarisynttäreitä, tänään toisen ystävän nuoremman pojan 1-vuotis kekkereille jne. jne. Jotta ihmekös tuo, että aika vilistää silmissä ;) On kyllä myös viime päivät saatu nauttia upeasta syyssäästä! Aurinko on paistanut ja iltapäivisin on ollut jopa yli 20 astetta lämmintä! Tosin tuuli on melkoinen ja heti auringon laskettua viilenee, joten pitää olla varovainen, ettei vilustu. Sehän tästä vielä puuttuisikin ;) Peipposella kyllä onkin koko ajan pientä yskää ja tukkoisuutta, toivon vaan, ettei mene tytölläkin korviin. Itselläni on nyt jatkunut kuutisen viikkoa korvatulehdukset... Tällä hetkellä taas parempi onneksi! Mutta nyt lopetan sairaskertomukset ja näytän teille joitain tuunauksiani, kun en mä täällä kotona varsinaisesti ole mitään kerennyt sisustelemaan. Tällä viikolla kylläkin haen meille uuden ruokapöydän! Mutta siitä lisää sitten toisella kertaa!

***

Schrecklich! Wie kann es sein, dass von meinem letzten Post schon wieder 12 Tage vergangen sind!!! Wo geht die Zeit hin??!! Na ja, ich richte Sachen her, mache Fotos, maile, verpacke Sachen zum Versand, putze, wasche Wäsche, bringe und hole die Kleine zum/ von Kindi... Alle Weile muss ich gerade wieder zum Arzt selber, haben den 4. Geburtstag vom Sohn meiner Freundin gefeiert, heute sind auf nen anderen Geburtstag eingeladen usw. usw. Also eigentlich kein Wunder, dass die Zeit rennt! ;)
Wir haben aber auch ein tolles Wetter gehabt die letzten Tage! Ihr auch? So ein schöner Sonnenschein fast jeden Tag und sogar über 20 Grad Nachmittags! Allerdings ist es ziemlich windig und sobald die Sonne runter geht, wird es frisch, also muss man aufpassen, dass man nicht Erkältung kriegt. Die Kleine ist die ganze Zeit gerade bisschen verrotzt und hustet...ich hoffe, dass es bei ihr nicht auch noch in die Ohren geht... Ich habe selber seit 7 Wochen jetzt Probleme mit den Ohren... Jetzt gerade wieder besser, Gott sei Dank! 
Aber genug mit Krankheitsberichten! Ich zeige euch wieder paar Sachen , was ich so getüftelt habe, denn hier zu hause gibt's gerade auch nicht wirklich was neues... Diese Woche ist noch nicht so viel fertig geworden, denn ich einfach die Zeit nicht hatte! Diese Woche hole ich aber noch einen "neuen" Esstisch für uns, dazu gibt's dann auch bestimmt ein Post später!


Vanha ranskalainen luukku, johon olen toiselle puolelle maalannut liitutaulun, myyty.
***
Alter, französischer Fensterladen mit Tafel an einer Seite, verkauft.

Vanha, ranskalainen patonkikappi.
***
Alter, französischer Baguetteschrank.



Pieni penkki kuin pirttipöytä minikoossa. Myyty.
***
Kleine Bank, verkauft.

Erilainen adventtikynttelikkö, ihana vaikka leveän ikkunan laudalle tai senkin päälle.
***
Adventskranz mal anderes! Schön z.B. Fenstersims oder auf einem Sideboard.


Vanha shabbyksi tuunattu kelkka. Tämä ko. yksilö lähtenyt jo uuteen kotiin, mutta multa voi tiedustella uusia :)
***
Alter Shabby Schlitten. Dieser ist schon auf dem Weg zu neuem Zuhause, aber man kann nachfragen wegen anderen :)


Olen mä sentään ehtinyt kirpparillakin pyörähtää! Toissa sunnuntaina löytyi sieltä mm. tällainen massiivinen kulmaseinäkaappi. Hiukan ensin mietin, että olikohan järkevä hankinta, mutta siitä tulikin aivan upea tuunauksen tuloksena! Vaihdoin lasin kannaverkkoon, jonka maalasin myös valkoiseksi, kuluttelin pintoja ja tällainen ihanuus siitä tuli! En kyllä raskisi myydä, jos vain kotoa tälle paikka löytyisi. Tämä siis etsii uutta, rakastavaa kotia ;)

***

Ich war doch auch auf nem Flohmarkt letzte Woche! Da fand ich diesen alten, sehr schweren Krank. Erst dachte ich, ob es doch so ein schlauer Kauf war, aber es ist wunderschön geworden! Die Scheibe habe ich mit Hasendraht versetzt und den Draht auch weiss gemacht. Zum Schluss shabby geschliffen und ich muss sagen, bin begeistert! Wenn ich Platz hätte dafür, würde ich ihn selber behalten! Also sucht er ein neues liebevolles Zuhause ;)




Tällä hetkellä myynnissä olevia ihanuuksia voi käydä katselemassa puodissani, jonne pääset klikkaamalla alla olevaa kuvan kuvatekstiä :)

***

Zur Zeit zum Verkauf stehenden Sachen kann man in meinem Shop finden. Da kommt man hin beim Klicken vom Text unter'm Bild unten  :)

Puotiini... *** Zum Shop...

Ystäväni pojan ritarisynttäreille olin luvannut tehdä kakun. Vanhat lukijani tietävät, että en ole mikään ammattileipuri, heh ;) Mutta kakusta tuli maukas ja 4-vuotias päivänsankari vieraineen oli oikein ihastunut! Mitä sitä enempää voi toivoa?

***

Zum Rittergeburtstag letztes Wochenende hatte ich versprochen eine Torte zu backen. Meine ältere Leser wissen, dass ich keine Profibäckerin bin, hihi ;) Aber die Torte hat gut geschmeckt und der kleine 4-jährige Ritter mit seinen Gästen war begeistert! Was will man mehr? 



Hui, taas se aika rientää! Äkkiä suihkun kautta hakemaan Peipposta tarhasta ja synttärikutsuille!
Mukavaa viikon jatkoa teillekin!

***

Ups! Schon wieder rennt die Zeit! Schnell duschen, das Mädchen holen vom Kindi und zum Geburtstagsfeier!
Eine schöne Restwoche euch allen!

Liisa

Ps. Facebookin puolella käynnissä arvonta vielä hetken!!! Palkintona kuvan vanhat aarteet!

Ps. Im Facebook noch ne kurze Zeit eine Verlosung bei mir! Als Gewinn diese alte Schätze!







Saturday, August 10, 2013

Kitchen curtains and Toffifee pockets

Eilen käytiin tytön kanssa tuntitolkulla shoppaamassa. Koko perheelle jalkineita, tytölle uutta vaatetta ja ompelutarvikekaupasta hain lisäksi tarranauhaa duunailuihini. Nimittäin lopulta oli munkin myönnettävä, ettei ne mun verhosysteemit keittiön kaapistojen edessä olleet kovin toimivat...
Verhotankojen pudikkeet olivat tarroilla ja ne putoilivat jatkuvasti. Vähän väliä sain ostaa uusia pidikkeitä ja liimailla niitä paikoilleen. Myös itse tangot irtosivat ja putosivat pidikkeistä liian helposti.
Niinpä liimasin nyt työtason reunaan koko matkalle tarranauhaa...

***

Gestern war ich mit meiner Tochter stundenlang shoppen. Schuhe gab's für die ganze Familie und die Kleine bekam neue Klamotten. Vom Nähladen hab ich noch Klettverschlußband gekauft für meine Tüftelein...
Denn endlich musste ich auch zugeben, dass das Vorhangsystem in unserer Küche nicht sehr praktisch war... Die Haken waren zum kleben und immer wieder sind sie runter gefallen und ich musste neuen kaufen und sie wieder neu hinkleben. Außerdem sind die Vorhangstangen selbst von den Haken runter gefallen...
Also hab ich nun diesen Klettverschlußband an Rand des Arbeitsplattes hingeklebt...



...Ja vastakappaleen tarranauhalle ompelin tänä aamuna jo olemassa oleviin verhoihin kiinni.

***

...Und das Gegenteil hab ich heute Morgen zu den Vorhängen genäht.



Voi miten ihanaa onkaan ommella koneella, joka toimii!!! Sain tämän hienouden mieheltä ja hänen perheeltään synttärilahjaksi. Uusi paras ystäväni ❤

***

Und ohh, wie schön es ist mit einer Nähmaschine zu nähen die funktioniert!!! Diese Schönheit bekam von meinem Mann und seiner Familie zum Geburtstag. Meine neue beste Freundin ❤



Mutta niihin verhoihin... Nyt vaikuttais pysyvän :) Paitsi vasemmalla tiskikoneen edessä saattaa koneesta tulevasta vesihöyrystä tarra irrota... Muutenkin tiskikoneen edessä tankosysteemi oli kyllä ihan toimiva, sillä verhon sai hyvin vedettyä vasemmalle sivuun oven edestä konetta täytettäessä ja tyhjennettäessä. Joten voi olla, että siihen vaihdan kuitenkin vielä tankosysteemin takaisin, hih ;) Jostain syystä sen tangon pidikkeet pysyivätkin ihan hyvin paikoillaan...

***

Aber zurück zu den Vorhängen! Jetzt scheint's zu halten :) Außer links vor der Spülmaschine kann es sein, dass der Kleberband sich von dem Dampf aus der Maschine löst... Auch so war die Vorhangstange ganz praktisch gerade da, vor der Spülmaschine. Man konnte den Vorhang sehr einfach nach links auf Seite schieben beim Ein- und Ausfüllen der Maschine. Also vielleicht tue ich da doch noch ne Stange hin, hihi ;) Da haben die Haken komische Weise auch ganz gut gehalten.






 
Nyt vietellään lauantai-iltapäivää anoppilassa, miehellä on iltavuoro, äsken kahviteltiin herkullisten Toffifeetaskujen kanssa, jotka tekaisin uudella Tupperin Big Snack -muotistollani. Iltaa vietän siis rauhallisesti kotona...katson ehkä jonkun leffan, kunhan tyttö on untenmailla. 

***

Jetzt sind wir gerade bei meiner Schwiegermama. Zum Kaffee gab's leckeren Toffifeetäschen, die ich mit meinem neuen Tupperware Big Snack gemacht habe ;) 
Mein Mann hat Spätschicht also sind wir abends auch alleine mit der Kleinen. Wenn sie im Bett ist, mach ich's mir gemütlich und schau vielleicht einen Film an oder so. 















Mukavaa viikonloppua kaikille!

***

Ein schönes Wochenende Euch allen!

Liisa

Saturday, July 13, 2013

Husband's Birthday

Mieheni vanheni vuodella tällä viikolla ja kahvittelimme hänen perheensä kanssa tuona päivänä.
Leivoin kahvikekkereille kääretorttuleivareita, marjapiirakan sekä "märän kuivakakun". Miehen sisko leipoi suklaisen kirsikkatäytekakun. Häneltä luontuu mitä hienommat kakut jokseenkin helpommin kuin meikäläiseltä ;)
Peipposen kanssa annomme muutaman pienen paketin heti aamulla herättyämme ja aamupäivällä vein miehen puuostoksille. Hänellä on ollut jo useamman vuoden haaveissa saada oma puu, punainen, japanilainen vaahtera. Nyt hän sai sellaisen multa lahjaksi.
Synttäri-iltaa jatkoimme omalla terassilla naapureiden kanssa jutustellen ja pizzaa syöden. Mies sanoi illalla nukkumaanmennessämme, että tämä synttäripäivä on ollut paras pitkään aikaan!

Tässä muutamia kuvia kahvitteluista :)

***

Mein Mann hat diese Woche Geburtstag gehabt. Gefeiert haben wir mit Kaffee, (Hugo) und Kuchen bei uns auf Terrasse mit seiner Familie.
Ich habe paar Kuchen gebacken und noch dazu hatte meine Schwegerin eine leckere Schokikirschtorte gebacken. Sie kann so schöne und leckere Torten backen! Viel einfacher für sie wie für mich so was... ;)
Mit meiner Tochter haben wir dem Papa gleich morgens im Bett ein paar kleinere Geschenke gegeben und vormittags hab ich ihn zu einer Baumschule gefahren. Er wollte schon seit Jahren einen japanischen, roten Ahorn haben. Nun hab ich ihn einen zum Geburtstag geschenkt!
Den Geburtstagabend haben wir noch mit unseren Nachbaren auf der Terrasse weiter gefeiert mit Pizza. Als wir abends (nachts) ins Bett gingen, hat mein Mann gesagt, dass dieser Geburtstag seit Jahren der beste war!

Hier ein paar Bilder für Euch :)











Itse vietän syntymäpäivääni ensi viikolla, jolloin kutsumme miehen perheen sekä lisäksi ystäviämme grilli-iltaa viettämään. Ne on sitten tavallaan vielä yhteiset synttärijuhlat meille molemmille. Niistä sitten lisää joskus ensi viikon lopulla ;)

Nyt hyvää viikonloppua teille kaikille! Minä lähden tästä lenkille ihanaa auringonpaisteeseen!

***

Mein Geburtstag ist nächste Woche. Da feiern wir beim Grillen mit Freunde und Familie. Dazu mehr dann nächste Woche mal ;)

Nun gehe ich in das wunderschöne Wetter ne Runde joggen! Ein schönes, sonniges Wochenende wünsche ich Euch allen!

Liisa

Sunday, April 21, 2013

Banana pancakes

Tiedän, tiedän, mun piti esitellä se viimeisin projektini, mutta nyt on pakko esitellä meidän sunnuntaiaamiainen ;)

Sain vinkin ystävältäni, joka oli nähnyt reseptin jossain fitnesblogissa (jollaisiahan minä en seuraa..;)). Kahteen hyvän kokoiseen pannariin tarvitset yhden banaanin ja kaksi munaa. That's it! Ei maitoa, jauhoja eikä sokeria! Muussaa banaani ja sekoita munien ksnssa, paista pannulla. Tästä ei vapaapäivän herkkuaamiainen helpommaksi saati nopeammaksi muutu! Myös Peipposen lautanen oli tyhjä alta aikayksikön!

Tänään on jo juhlittu sukulaispojan 13-vuotis synttäreitäkin ja nyt vain löysäillään loppupäivä :) Mukavaa sunnuntai-iltaa kaikille!

***

Ja, ich weiss, ich wollte Euch mein Projekt zeigen, aber nun muss ich doch erst unseren Sonntagfrühstück zeigen! Super leicht und lecker, sehr schnell vorzubereiten! Meine Freundin hat das Rezept von irgendeinem Fitnesblog gefunden..
Auch der Teller von meiner Tochter war ruckzuck leer! Für zwei Pfannkuchen braucht man nur eine Banane und zwei eier. Ja! keine Milch, Mehl oder Zucker! Banane zerdrücken und mit Eier umrühren, und backen auf der Pfanne. Lecker war's!

Heute haben wir auch schon den 13. Geburtstag von dem Cousin meiner Tochter gefeiert, jetzt einfach faulenzen den Resttag! Schönen Restsonntag Euch allen!

















Liisa