Saturday, May 4, 2013

The Hall

Ensinnäkin tervetuloa uusille lukijoille, joita on taas joukkoon tupsahdellut jokunen! Ja kiitos kaikille kommentin jättäneille sekä muutenkin kaikille kyläilijöille tietenkin! Aina ei muista erikseen mainita, miten iloinen teistä jokaisesta olen ja, kuinka iloiseksi jokaisesta viestistä ja uudesta lukijasta tulen!

Kiva viikko lopuillaan, torstaina kyläilin ihanan Danielan luona reilun tunnin ajomatkan päässä täältä meiltä. Dani asuaa ja kunnostaa perheineen upeaa vanhaa kivitaloa ruutuikkunoineen ja jakaa kanssani hyvin pitkälle samanlaisen sisustusmaun. Tutustuin Daniin pari kuukautta sitten Ebayn kautta ja ostin häneltä silloin mm. olkkarin vaalean lipaston. Sen jälkeen olemme meilailleet ja nyt Danilla oli taas paljon ihanuuksia, joita ajoin tällä kertaa itse paikan päälle ihastelemaan. Tiesin, että Danilla on ainakin muutamia upeita vanhoja ikkunoita nurkissaan pyörimässä... Niistä ihanuuksista kuitenkin toisella kertaa lisää, sillä tänään anoppilasta kotiuduttuamme oli vielä niin upean valoisaa, että nappasin kameran kouraan ja näpsin muutamia kuvia eteishallistamme.

Meillehän tullaan sisään suoraan ulkoa tuulikaappiin. Itse eteinen on tosiaankin hallimainen suuri tila keskellä alakertaa. Tuulikaappiin jätetään kengät ja takit, eteisen kaapeissa on sitten lisää, ei niin jokapäiväisessä käytössä olevia ulkovaatteita ja kenkiä. Eteishallista pääsee alakerran vessaan, yläkertaan, keittiöön sekä olkkariin. Kuvailin eteistä nyt vähän joka suunnalta, että saatte siitä jonkinlaisen käsityksen.

***

Als alle erstes, herzlich Willkommen neue Leserinnen! Und vielen Dank an alle, die mir ein Kommentar hinterlassen, aber natürlich an alle, die mich hier besuchen! Manchmal vergisst man zu sagen, wie glücklich Ihr mich macht mit Euren Nachrichten und Besuchen!

Eine schöne Woche fast vorbei. Am Donnerstag habe ich liebe Dani besucht in ca. 113km Entfernung von uns. Sie bewohnt und restauriert ein altes Steinhaus mit Sprossenfenstern und Riesengarten mit Apfelbäumen. Ein Traum, sag ich nur! Ich habe die Dani über Ebay kennengelernt vor paar Monaten. Damals hab ich von ihr unter anderen die cremefarbene Kommode in unserem Wohnzimmer gekauft. Nach dem haben wir immer mal wieder Mails geschrieben und jetzt hatte sie wieder so viele schönen Sachen, dass ich da selber hinfahren wollte! Ich wusste, dass sie auf jeden Fall tolle alte Fenster hatte in ihrem Hof rumliegen, aber dazu mehr anderes Mal, denn heute, als wir von meiner Schwiegermama heim kamen, gab's noch so viel Licht in der Wohnung, dass ich mein Foto schnappte und paar Bilder von unserem Flur schiess. 

Bei uns kommt man ja direkt von Draussen rein in den Windfang. Da lässt man die Jacke und Schuhe und kommt weiter in Flur. Im Flur gibt' dann mehr Schränke, da wir die "nicht jeden Tag gebrauchten" Jacken und Schuhe aufbewahren. Der Flur ist ein sehr großes Durchgangsraum, von dem man ins Gäste WC, in die Küche, ins Wohnzimmer und nach Obergeschoss kommt. Ich habe versucht jetzt mal von jeder Richtung Bilder zu machen, dass Ihr Euch ein Bild machen könnt.


Tuulikaapin ovelta..
***
Blick vom Windfang

Tuon eteisen talonpoikaiskaapin lisäksi on tämä pienempi, vanha kaappi ollut työn alla. Löysin sen vakkari vanhojentavaroidenkauppani "takapihalta" ja se oli ihan törkeän ruma! Taso oli paksun, räikeän oranssin, kiiltävän maalin peitossa ja muuten kaappi oli ulkoa käsitelty tulella (??) oudon läiskikkääksi... Mutta hintaa oli 30€, joten en voinut vastustaa kiusausta ja sanoisin, että kannatti ;)

***

Außer diesem Bauernschrank vom Flur war der kleinere, alte Schrank auch ein Projekt von mir in den letzten Wochen. Ich habe ihn in dem Hinterhof meines Stammtrödels gefunden und er war schrotthässlich! Die Platte war glänzend Orange und sonnst war er mit Feuer (??) komisch, fleckig behandelt... Aber er hat nur 30€ gekostet, also konnte ich ihn einfach nicht widerstehen, und ich würde sagen, es hat sich gelohnt ;) !




Ja Nelson ei ole linssilude, vaan heti, kun olkkarin ovi aukeaa, on tämä poika yrittämässä livahtaa mun "kasvimaalle"... Tällä viikolla unohdin yks päivä keittiön ja olkkarin ovet auki hakiessani Peipposta tarhasta ja kotiin palattuamme, istuivat puput mun salaattien kimpussa! Sinne meni yli puolet, ja tietenkin ne parhaat, salaatinalut :(

***

Und unser Nelson ist nicht Fotogeil sondern gleich, wenn die Wohnzimmertür auf geht ist er da und versucht ins Wohnzimmer zu fluchten um meine Salate zu essen! Die Woche ein mal, als ich meine Tochter vom Kindi abholte, hab ich vergessen die Küchen und Wohnzimmertüre offen und als wir wieder heim kamen, saßen beide Hasis in meinem Salattopf! und über die Hälfte, und natürlich die besten, von meinen Salate waren weg :(

Keittiön ovelta..
***
Blick von der Küche..





Keittiön ovelta oikealle lähtevät portaat yläkertaan. Portaikko olisi yksi niistä asioista, jonka laittaisimme remonttiin, jos asunto olisi oma... Portaikko kuitenkin ikkunan ansiosta ihanan valoisa.

***

Rechts von der Küchentür geht die Treppe hoch. Die Treppe wäre eine von den ersten Sachen, die wir ändern möchte wäre die Wohnung unsere eigene... Die Treppe ist allerdings richtig schön hell, dank das Fenster in dem "Treppenhaus".


Tuulikaapin ovi on meillä kesäaikaan oikeastaan aina auki. Ovet ovat toinen muutoskohde, mikäli joskus saame asunnon omaksi. Onneksi ne ovat massiivipuiset ja helppo maalauttaa ;)
***
Unsere Windfangtür ist eigentlich immer offen in der Sommerzeit. Die Türe sind das Nächste Änderungsobjekt bei uns, wenn die Wohnung echt mal uns gehört. Gott sei Dank sind sie Massivholz und wären gut zum streichen ;)
Olkkarin ovelta keittiön suuntaan..
***
Blick vom Wohnzimmer Richtung Küche..




Myös Danin kätköistä löytynyt aarre :)
***
Ebenfalls von der Dani gefundener Schatz :)


Ja siellä se Nelson taas!!! Kaappi nielee sisäänsä ihanan paljon kenkiä ;) !!!

***

Und da ist der Nelson schon wieder!!! Der Schrank schluckt richtig schön viele Schuhe in sich ;) !!!



Kerrankin paperikori on tyhjillään ;)
***
Ein mal ist die Altpapierkiste leer ;)



Semmonen on meidän kodin käyntikortti ;) Tuon suuren maton pesin viikko sitten kylpyammeessa ja hyvin tuli puhtaaksi. Tänään siivottuani aamupäivällä koko kodin putipuhtaaksi oli ihana laittaa ulkoa raikkaalle tuoksuva puhdas matto lattialle! Nyt haen lasillisen valkkaria ja alan keskittyä tuossa sivusilmällä seuraamaani "Saksa etsii superstaraa"-ohjelman semifinaaliin ;) Mukavaa lauantai-illan jatkoa sinnekin ja aurinkoista sunnuntaita! Meillä Peipponen huomenna tarhan kanssa naapurikylän kevätkulkueessa hippinä esiintymässä, hih :) Tänään illalla vielä ompelin asua valmiiksi.. Jännällä odotan huomista! Toivottavasti sää suosii...

***

So sieht die "Visitenkarte" von unserem Zuhause aus ;) Den großen Teppich hab ich vor ner Woche in der Badewanne gewaschen und schön sauber ist der geworden. Heute nach dem ich den ganzen Vormittag hier geputzt hatte, war so schön den Frischriechenden, sauberen Teppich wieder auf den Boden zu legen! Jetzt hole ich mal ein Gläsle Weisswein und konzentriere mich besser an DSDS ;)
Auch Euch allen wünsche ich noch einen schönen Samstagabend und einen sonnigen Sonntag! 
Meine Tochter ist morgen im Nachbarort bei dem Maiumzug mit ihrem Kindi als Hippie dabei, hihi ;) Heute Abend hab ich noch das Kostüm fertig genäht, bin gespannt, wie es morgen wird! Hoffentlich wird das Wetter schön...

Liisa

Ps. Pian käynnistyy kevätarvonta!!! Palkinto on jo kasassa, kunhan saan kuvailtua...

***

Ps. Bald gibt's wieder eine Verlosung!!! Den Preis hab ich schon da, muss ich nur noch fotografieren...

19 comments:

  1. Ihania muutoksia olet tehnyt teidän ihanaan eteiseen!:) Tuo kaappi oli kyllä ihan mahtava löytö ja on aina hienoa, kun saa lisää säilytystilaa, etenkin kenkiä varten, hih;)
    Oikein ihanaa viikonlopun jatkoa rakas ystävä<3

    ReplyDelete
  2. Oi kun teillä on nättiä ja ihanan iso eteinen :)

    ReplyDelete
  3. Ihan kuin olisin käynyt teillä oikeasti kylässä! Valtava tuo teidän eteinen! Mua vieläkin naurattaa tuo mielikuva niistä pupuleista syömässä sun salaatteja.. =)

    ReplyDelete
  4. Sehr schöne Bilder!

    Alles Liebe
    Tanja

    ReplyDelete
  5. Teillä on niin nättiä :)

    ReplyDelete
  6. hej liisa,
    dein zuhause gefällt mir ausgesprochen gut :0), vielleicht wird es bei euch ja auch noch mal wasmit eigenem Haus? dann wärst du sicher in deinem element...
    wenn deine hasis nur den salat anknabbern, dann ist ja gut, stromleitungen sind da viel ungesünder :0) apropos verlosung: am 16.5. hab ich 1-jähriges blogjubiläum, ich verlose dann auch was...
    danke für deinen lieben kommentar übrigens
    ganz liebe grüsse aus dänemark
    ulrike

    ReplyDelete
  7. Thank you for аnοtheг informаtive ѕitе.
    The ρlаcе elѕe mау just ӏ get thаt kіnd оf infοrmation writtеn іn
    ѕuch a perfect mеthod? I've a venture that I am just now working on, and I'vе
    bеen on the glance out foг such іnfo.


    mу ωebρage: electrical Resistance 

    ReplyDelete
  8. Kylläpä on kaunis tuo teidän käyntikorttinne. Ja ihanan iso. Hyvä, kun on paljon kaappitilaa, niin saa vaatteet, kengät ja muut roippeet jemmaan!

    ReplyDelete
  9. Tuota avaraa tilaa minäkin ihailin ensin ja kaappi on tosi kaunis kyllä kannatti ostaa, me naiset kun osataan muuttaa kaapin ulkonäkö sellaiseksi jo silmissä miltä se sitten valmiina tuunattuna uuteen ulkonäköönsä näyttää..kuten minun mies ei aina osaa sitä taitoa..minulla on menossa lamppu tuunaus ja mieheni sanoi siitä jo kerran et lamppu on hänestä ruma..eikä tykkää siitä..kullanvärinen maali ja lasiset kuvut oli siinä..mutta antoi periksi kun spray maalasin sen rungon hopealla ja kangasvarjostimet tulee vielä siihen niiden lasisten kupujen tilalle..jotain bling bling juttuja lisää niin uskon et mieheni kyllä tulee yllättymään lampun muodon muutoksesta..
    Minusta on ihanaa kun on jokin esine,huonekalu tms..kun se muuttuu aivan toiseksi mikä se oli ennen..ja tykkään etenkin siitä suunnittelusta ja sitten vaan voi ihailla kättensä jälkiä kun se on valmiina.
    Kuulostaa mahtavalle tuo sinun uusi tuttavuus, ja sekin vielä että teillä kahdella ystävyksellä on sama sisustus maku..koskaan ei tule aika pitkäksi kun juttelee asioista mitkä molempia kiinnostaa, ystävät ovat tärkeitä ja ainutlaatuisia..
    Mukavaa sunnuntaita sinulle :)

    ReplyDelete
  10. Tosi kaunista teillä siellä on! Niin ihania tavaroita ja kauniisti sisustettu niillä!

    ReplyDelete
  11. Todella kaunis ja valoisa käyntikortti teillä...:)

    ReplyDelete
  12. Ihana sisääntulo :) Kauniita asetelmia joka puolella mihin silmä osuu!

    ReplyDelete
  13. Kaunista katsottavaa, paljon ihania yksityiskohtia! Kiva tuo ikkunanpoka jossa kanaverkkoa!

    ReplyDelete
  14. Ihana sisääntulo ja tuo kaappi...huoh miten kaunis!

    ReplyDelete
  15. Heyа і am for thе primary
    time here. I came aсгоss thiѕ boarԁ and І find
    It truly helpful & it helpеd mе out a lot.
    I am hoρing tо pгesent something back and
    aid otheгѕ such аs yοu helρed me.


    Rеview my web sіte :: Wiki.Crescentinc.Co.Jp

    ReplyDelete
  16. Liebe Liisa,

    ein wunderschönes Zuhause hast du. Mir gefällt es sehr gut bei dir und euer Hasi ist so süß?

    Liebe Grüße sendet dir,

    Danny

    ReplyDelete
  17. On teillä kyllä niin kaunista ja kutsuvan kodikasta. Ihailen niin taitoasi luoda tuota tunnelmaa itse tekemällä ja tuunaamalla. Täältä sai taas inspistä omienkin nurkkien muutoksille...jos vaan saa aikaiseksi..
    terveisin blogiystäväsi ja ikuinen haaveilija:)

    ReplyDelete
  18. VOi vitsit kuinka kaunista - vaan teidän kodista en toki muuta odottaisikaan. :)
    Kiva lukea kuulumisianne taas :)
    Aurinkoa päiviisi!

    ReplyDelete
  19. Yes! Finallу ѕomeone ωrites about pulse pоwеr
    reѕistor.

    Also visit mу webрagе power rating resistor

    ReplyDelete

Danke für Deine Nachricht!
Kiitos viestistäsi!
Thank You for the comment!