Wednesday, September 12, 2012

Inspiration

Päätin alkaa kirjoittamaan tätä blogiani näin päin, ensin suomeksi, sitten saksaksi. Tämä siitä yksinkertaisesta syystä, että suomalaisia lukijoita ja vakkarikävijöitä on niin paljon enemmän, että se on mielestäni vähintäänkin reilua näin ;)
Olen ollut tänään tosi väsynyt. Haahuillut ympäriinsä kuin mikäkin haamu ja välillä makoillut sohvalla. No, kävin sentään koirulin kanssa kävelyllä Peipposen ja mieheni ollessa miehen äidin luona iltapäivällä. Ja ulkoilun jälkeen juuri, kun olin menossa petaamaan sänkyyn puhtaita petivaatteita (olin jo aamulla repinyt vanhat pois..), sain inspiksen. Päätin väsätä vierashuoneeseen kattolampun varjostimen. Siellä meillä on tähän asti ollut vielä kämpän viimeinen Ikean "1,99€ ufolamppu". Kaapista löytyi nimittäin joskus keittiön lamppuna palvellut teräksinen samoin Ikean halpislamppu, jonka olen joskus jo aika päivää sitten maalannut valkoiseksi. Nyt se sai ylleen hupun ja kotiuduttuaan pääsi mies heti lampunvaihtopuuhiin :) Ja joo, mun ompelukone on yhä rikki, ompelin käsin. Kankaana vanhan pellavaliinan/ -lakanan jämäpala, pitsikoristeinen sellainen. Ja vähän pitsiä vielä nauhaksi. Kelpaa! On se ainakin parempi kuin se ufo ;)

Ich probiere mal anders...erst Finnisch dann Deutsch. Ich habe nämlich nach wie vor viel mehr Finnische Leser und Besucher ;)
Heute bin ich sehr müde gewesen. Den ganzen Tag schleiche ich hier rum wie ein Geist... Na ja, wenigstens war ich nachmittags ein bisschen spazieren mit dem Hund als meine Mann und Tochter bei seiner Mama waren. Nach dem Spaziergang, als ich gerade unser Bett neu beziehen wollte (ich hatte morgens schon die alte Bettwäsche raus gezogen..), habe ich eine Idee bekommen. Ich habe für das Gästezimmer eine neue Lampenhusse genäht. Da war noch eine von diesen Ikea 1,99€ Ufolampen, schrecklich, ich weiß... Ich hatte nämlich daheim noch eine ebenso Ikea Lampe, die mal weiß gestrichen hatte, die war früher mal in der Küche in unserer alten Wohnung. Jetzt hat diese Lampe also eine Husse bekommen und ich muss sagen, es geht!  Ja, meine Nähmaschine ist immer noch kaputt, aber geht doch auch per Hand.. Der Stoff ist die Reste von einem alten Leinentuch mit Spitzen. Auf jeden Fall ist sie besser wie der Ufo! ;)




Eilen illalla ennen ukkosta ja sadetta pelastin terassilta vielä niin kauniisti kukkivista pelargonioistani muutamia kukkia sisälle maljakkoon. Onneksi pelastin, sillä tänäänkin on satanut koko päivän.
Sadepäivänä onkin ihana käpertyä sohvan nurkkaan vaikkapa ihanan uuden sisustuskirjan kanssa. Tilasin viikonloppuna erään blogiystävän innoittamana (heh..) Belle Blanc -kirjan ja täytyy sanoa, että se on yhtä ihana kuin mulle uhkailtiinkin ;) Oikein hyvä inspiraation lähde, sanoisin.. Ensi kuussa taidan tilata samoilta tekijöiltä heidän joulukirjansa...
Huomenna piipahdan yhden ystävän kanssa piiiitkästä aikaa Ikeassa. Katsotaan, mitä kaikkea sieltä kotiutuu ;)

Gestern Abend bevor es angefangen hat zu regen und donnern, habe ich ein paar Geranien von der Terrasse gerettet. Gut, dass ich das gemacht habe, es hat nämlich auch heute den ganzen Tag geregnet.
Es gibt nichts besseres an einem Regentag, wie sich auf Couch gemütlich zu machen und ein tolles Buch zu lesen... Wie z.B. das Buch Belle Blanc... Es ist wirklich wunderschön! Da bekommt man auch tollen neuen Ideen und viel Inspiration.. Ich glaube nächsten Monat werde ich mir das Weihnachtsbuch von den selben Damen bestellen...
Morgen gehe ich nach laaanger Zeit zu Ikea, mit einer Freundin. Mal sehen, was ich da so alles finde, hih ;)




Nyt oikein mukavaa keskiviikkoiltaa kaikille!

Nun wünsche ich Euch allen einen schönen Mittwochabend!

Liisa

12 comments:

  1. Täälläkin on yks toooosi väsynyt sohvaperuna, ihan itteekin meinaa tympäistä :/

    Voi kun edes sais pujahtaa puhtaisiin lakanoihin :)

    ReplyDelete
  2. Liebe Liisa,

    also mir macht das gar nichts, wenn erst finnisch steht. Ichfänds ja schon interessant, finnisch zu lernen. Aber das sieht mir sehr schwer aus.

    Die Lampe ist doch schön geworden.

    ReplyDelete
  3. aivan mahtavan ihana varjostin! :)
    syksyisen sateen ropina, mukava sohvan nurkka ja hyvä kirja jotenkin kuuluvat yhteen. :)
    mukavaa viikkoa sinne!

    ReplyDelete
  4. Aivan ihana varjostin!!
    Täällä on syksy myös tullut ihan täysin. Lämpötilat aamuisin on alle 10 astetta, mutta niitä ihania (juu, ihania) sateita ei ole vielä näkynyt.
    Musta on aivan ihanaa kun vettä tulee oikein kaatamalla:) Jälleen kerran tässä näkee, ettei ihan kaikki ole tuolla pääkopassa kotona ;)

    Olit saanut edellisessä postauksessa upean askartelunurkan itsellesi! Kun ehtisi itsekkin siivoamaan omansa:/

    ReplyDelete
  5. Inspis kun iskee niin se on pakko toteuttaa heti:) Lampusta tuli ihana, kiva idea! Tykkään myös sateesta, eritoten illalla tai kun oon nukkumaan menossa ja saa kuunnella sateen ropinaa katossa :) Hölmöä?!!

    ReplyDelete
  6. Tämä onkin hyvä näin..siis, että ensin suomea ja sitten saksaa. vaikkakin minä kyllä luin myös ne saksankieliset osiot tarkkaan ihan vain opetellakseni sitä. mieheni sisko asuu myös saksassa eikä siitä saksan opettelusta myöskään työsaralla liene haittaa. mutta näin tosiaan paaaaaljoooon selkeempi.

    ReplyDelete
  7. Kaunis! Ja ihan sun tyylinen :) Olen etsinyt myös halpaa lamppua, jonka voisin "päällystää" pojanhuoneeseen. Kangas ja muut vermeet on jo hankittu. Sainpas tästä uutta virtaa jatkaa etsimistä :)Ehkäpä aloitan heti!!

    Vähän väsyistä touhua on tälläkin suunnalla. Lienee tarttuvaa sorttia ;) Täytyy varmaan lähteä myös lenkille, jos vaikka hieman piristyisi!

    Mukavaa viikonjatkoa!

    ReplyDelete
  8. Kiva inspis iski, sillä lampusta tuli namu!

    ReplyDelete
  9. Kivannäkönen tuli varjostimesta.Ja kaunis pitsi antaa siihen kivan lisän=)
    Mukavaa viikonloppua=)

    ReplyDelete
  10. Mukavaa viikonloppua :) Kiva lamppu!

    ReplyDelete

Danke für Deine Nachricht!
Kiitos viestistäsi!
Thank You for the comment!