Monday, March 18, 2013

Something new in the Kitchen

Mukavien touhujen parissa vilahtanut monen monta päivää! Väsymys painaa, mutta ei malttaisi lopettaa aherrusta. Viimeisen viikon aikana olen käynyt muutaman kerran vanhojen tavaroiden kaupoilla, parissakin sisustuskaupassa, Ikeassa jne. Perjantaista sunnuntaihin kiertelin edellämainituilla kaupoilla ystäväni kanssa ja yhdessä laittelimme muun ajan heidän uutta kotiaan, maalasimme ja tuunasimme huonekaluja, keittiötä jne. Olen ommellut heille verhoa, lampunhuppua yms. Ja ompelu-urakkaa riittäkin vielä hetkeksi ;)
Tänään sitten vihdoin taas kotonakin laitellut paikkoja järjestykseen...lähinnä keittiötä... Sillä tokihan munkin ostoskoriin jokunen ihanuus karkasi ;) Pilkulliset kipot ja ihana sininen jättikuppi superedullisesti saksalaisesta "tiimarista" ja jokunen uusi kevään värinen GG:kin. Niiden osalta tosin tein osittain vaihtokauppaa ystäväni kanssa.
Keittiössä päällystelin "epäkohtia" ostamallani tarramuovilla...
Lisäksi järkkäilin posliinikaappiani uudelleen ja karsin jotain juttuja pois, tehden tilaa uusille.
Myös IB Laursenin kulhokokoelmaa kasvatin kahden vaalean kulhon verran. Niin no, ei sitä entistä yhtä kulhoa nyt varsinaisesti voinut kokoelmaksi kutsua ;) ...Ja voi että olikin taas entistäkin kivempi leipoa tänään :)
Ensi kerralla esittelenkin varmaan jotain vanhoja aarteita, joita en vaan voinut vastustaa... Ai niin, ystäväni lahjoitti mulle myös heidän vanhan ruokapöydän, joka ei sekään ole Ikeaa kummempi, mutta tällä hetkellä paljon sopivampi meille kokonsa puolesta....kunnes se oikea, Vanha Unelma sattuu kohdalle :) Joten kuvaa pöydästäkin luvassa... Ja varmasti postailen jossain vaiheessa ystävänikin kotoa aikaansaannoksistamme, kunhan siellä hieman valmiimpaa!
Makoisaa ja ahkeraa alkanutta viikkoa teillekin! Minä hyppään nyt suihkun kautta petiin, että jaksaa huomenna taas touhuta :)

***

Die letzten Tage sind anstrengend aber soo schön gewesen... Ich war mehr mals trödeln, habe Dekoläden und Ikea besucht etc. Von Freitag bis Sonntag hab ich mit einer Freundin neben Shoppen ihre neue Wohnung gerichtet, Möbel gestrichen, Küche gerichtet etc. Ich habe ihr genäht, aber die Baustelle ist noch längst nicht fertig ;) Ich muss sagen, obwohl ich gerade sehr müde bin, macht es mir einfach soo viel Spaß!
Heute endlich wieder zu Hause was gemacht... Das meiste in der Küche, den natürlich habe ich auch müssen paar neue Dinge kaufen ;)
Mit einem Klebfolie habe ich paar unschöne Sachen in der Küche verschönert und meinen Porzellanschrank habe ich heute auch mal wieder ausgeräumt. Paar Sachen weg getan, um Platz für paar neuen Sachen zu schaffen ;) Die süßen Schüsseln mit Punkten sowie die blaue riesen Tasse sind von Nanu Nana und paar neuen Lattetassen von Green Gate in Frühlingsfarben konnte ich nicht widerstehen...da haben wir allerdings bisschen getauscht mit meiner Freundin..
Auch zwei neuen Schüsseln von IB Laursen hab ich gekauft. Und ja, das Backen hat heute damit um so mehr Spaß gemacht! :)
Nächstes mal zeige ich vielleicht dann meine Trödelfundstücke! Oder auch unseren "neuen" Esstisch, den ich von der Freundin bekam. Ist zwar immer noch einer vom Ikea aber passt von Größe her viel besser zu uns! ...bis ich mal den richtigen alten Schatz finde ;) Irgendwann wenn alles fertig ist zeige ich Euch aber dann auch was wir so alles bei der Freundin geschafft haben!
Bis dann, schöne neue Woche Euch allen!






















Liisa

9 comments:

  1. Uskomatonta...juuri äsken mietin, että eipä ole Liisasta aikoihin kuulunut ja samantien pamahti postaus :)

    Onpas siellä puuhaa teillä ollut kerrakseen ja hirveesti ihania löytöjä!

    ReplyDelete
  2. Kivoja puuhia siulla ollut!:) Ja ihanasti olet tuunaillut keittiötä, tuo tarramuovi näyttää tosi herttaiselta!
    Oih, miekin niiiin kovin haluaisin noita Ib Laursenin kulhoja ja kannuja, vielä en ole saanut ainuttakaan:)
    Paketti ei ole muuten vieläkään lähtenyt, laitan sen piakkoin tulemaan <3 Halauksia sinne rakas ystävä <3

    ReplyDelete
  3. liebe Liisa,

    einen traumhaften Geschirrschrank hast du.
    Dein Geschirr gefällt mir sehr gut, ein Traum.

    Einen lieben Gruß sendet Dir,

    Danny

    ReplyDelete
  4. Eine tolle Küche!
    Und ich nehme ein Stück Kuchen zu meinem Kaffee! ;-)))

    Alles Liebe
    Tanja

    ReplyDelete
  5. Onpas sulla ollut taas vauhti päällä :)

    Tuo muovitarra on kyllä antaa uuden ilmeen keittiöön ja pikku tavaroille :)

    Mä olen kanssa koukussa noihin IB Larsenin kippoihin ;)

    ReplyDelete
  6. Sisustelut ystävän luona kuulostaa huippu kivalle=)
    Onpa kaunista sisustustarraa epäkodissa,tosiaan.Taitaa olla just monen sisutelíjan murheenkryyni mikro,esmes.Valkonen mikro ei ehkä niin häiritsisi silmää,mutta nyt sulla on kyllä upee kukkaismikro=)

    Ja ihana kaappi ja sen sisältö.

    ReplyDelete
  7. Voi huoh mitä kaikkea ihanaa, noi sun kukka-päällysteet ja pilkkukupit ja ja ja...
    hyvin voi yhtä kutsua kokoelmaksi, sehän on ihan selvä kokoelman ALKU. :)
    letkeää iltaa sinne! <3

    ReplyDelete

Danke für Deine Nachricht!
Kiitos viestistäsi!
Thank You for the comment!